Sipuleita ja siemeniä


Siemenet


Joka vuosi päätän, että en enää kasvata itse mitään siemenestä ja joka ikinen kevät löydän itseni siemenhyllyltä kasvinsiemenpussit käsissä. En ole kovin hyvä hoitamaan taimiani ja useimmiten niistä tulee kalpeita ja honteloita.

Toisinaan olen onnistunut yli odotusten. Tosin silloin olen yleensä istuttanut siemenet suoraan ulos. Viime vuonna saimme reilun sadon koristekurpitsoja, joiden kanssa en ole aiemmin onnistunut.

Nuoremman tyttöreni iloksi kasvatamme kuitenkin tänäkin vuonna muutamia kukkia ja vihanneksia.

6.4.2014 Tänään purkkiin pääsivät Lilan kelloköynnöksen siemenet. Tämä köynnös on melko takuuvarma ja toissa kesänä kelloköynnös palkitsi meidät runsaalla kukinnalla, joka jatkui ensimmäisiin pakkasiin saakka. Köynnöson melko vaatimaton ja se viihtyy sekä varjossa että auringossa.


12.4.2014 Tänään istutimme koristekurpitsojen siemenet sekä "Tigerella" nimisiä raidallisia tomaatteja

Ostin Tukholman puutarhamessuilta tänä vuonna 2014 kaksi Pampa-heinää, jotka istutin jo purkkiin sisälle. Jännityksellä seuraan mitä niistä mahtaa tulla. Lisäksi mukaan tarttu 7 kpl jättilaukan sipuleita.

13.4.2014 Huonolta näyttää Pampaheinien kohtalo. Toinen on pahasti homehtunut. Yritän vielä pelastaa ne pesemällä homeen pois ja istuttamalla ne suoraan maahan.



KukkaSipulit

Kukkasipuleja istutan sadoittain joka vuosi. Alla muutamia kokeiluja ja havaintoja.

Tulppaanit

Olen vuosien varrella kokeillut erilaisia tulppaaneja. Toiset niistä ovat kukkineet useamman vuoden ajan toisia ei ole näkynyt sitten ensimmäisen vuoden jälkeen. 

Lempitulppaanini on hyvin varhainen Love song, joka aloittaa kukinnan jo huhtikuussa, ensimmäisten joukossa. Sen upea oranssi väri muuttuu pikkuhiljaa keltaisemmaksi ja punaisemmaksi. Love song kukkii melko pitkään. Seuraavana vuonna tulppaani kukkii uudelleen, mutta kukat pienenevät vuosi vuodelta. Tästä syystä istutankin uusia Love song - tulppaaneja vuosittain.






Toinen suosikkini on parvitulppaani, joka vailla hoitoa kukkii vuosittain ja lisääntyy itsekseen pienien sivusipulien avulla. Tämä kuivassa ja yksinkertaisessa maaperässä viihtyvä tulppaani on jokaisen sellaisen puutarhurin unelma, joka toivoo puutarhaansa itsekseen vuodesta toiseen pärjääviä kasveja.





Viime vuonna kukkineita kerrottuja tulppaaneja.




Irikset

Pienet varhaiset kevätirikset aloittavat kevään ylistyksen heti ensimmäisten joukossa. Niiden kukkiminen kestää yllättävän pitkään. Irikset ovat vaatimattoman ja aurinkoisen paikan kasveja. Kukkien koko on noin 10cm. Alla kuvissa sinisiä ja vaaleansinisiä Iiriksiä.









Toin keväällä 2013 Hollannin matkalta kukkasipuleja mukanani. Silver Beauty Irikset lähtivät kasvuun jo marraskuussa lauhasta talvesta johtuen. Ne ehtivät kasvaa noin 5 cm korkuisiksi ja paleltuivat sitten pakkasten tullessa. Nyt odotan jännityksellä tuleeko näistä sipuleista mitään tänä keväänä tai ensi vuonna.














Hyasintti

Uusin innostukseni kohde onkin hyasintit. Ymmärsin enimmäistä kertaa viime keväänä, että hyasintti ei ole pelkästään joulukukka, vaan se tuoksuu huumaavasti myös kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä puutarhassani. Keväällä 2014 saamme nauttia hyasinteista jo kolmatta kertaa. Hyasinttia käytetään yleisesti kukkaistutuksissa Keski-Euroopassa keväisin. Hyasintti on näyttävä ja melko suurikokoinen kevät kukka. Hyasintteja kannattaa istuttaa erityisesti kulkuväylien läheisyyteen, jolloin pääsee nauttimaan kukkien tuoksusta.




Purppuran värinen hyasintti on nimeltää Woodstock ja se on ehdoton suosikkini hyasinteistä.
















Laukat

Ostin maaliskuussa 2014 Tukholman puutarhamessuilta 7 kpl  Hollantilaisia Jättilaukan sipuleita muistaakseni lajike on "Gigant". Myyjä lupaili kovasti, että pituutta laukoille pitäisi tulla noin 140cm ja kukan koko pitäisi olla lapsen pään kokoinen. Nähdäväksi jää. Istutin jo sipulit ulos lasten leikkimökin viereen. Toivotaan, että näkisimme jättilaukkoja tänä vuonna. Edellisinä vuosina lakkojen menestys puutarhassani ei ole kovinkaan ihmeellinen.



Narsissit

Tyristä tuotu upea kerrottu narsissi huikeassa värissä. 















Lumikellot





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti